Kategoria: Blogi

Janne purkaa ajatuksiaan työssäoppimisjaksostaan Aaltosessa.
Artikkeli

Janne purkaa ajatuksiaan työssäoppimisjaksostaan Aaltosessa.

Aikani Aaltosessa Työssäoppimista on takana jo kohta neljä viikkoa ja aika on mennyt kuin siivillä. Olen tänä aikana saanut hyvän kosketuksen tulevaan ammattiini ja erilaisiin menetelmiin, joita voi työssä hyödyntää. Työyhteisö on ottanut minun vastaan loistavasti, kunnellut ajatuksiani ja ideoitani, sekä antanut minun toteuttaa itseäni. Olen ehtinyt suhtellisen lyhyestä ajasta huolimatta olemaan jo monessa mukana....

Torniolaisten näköinen Tohjaamo
Artikkeli

Torniolaisten näköinen Tohjaamo

Nuorisotoimen kuluvan vuoden talousarviossa painopistealueena oli Ohjaamo-hankkeen kartoitus ja päätökset asian suhteen. Selvittelyä ja kartoitusta on tehty ja lopputulokseen on päästy. Olemme luoneet oman torniolaiseen tarpeeseen sopivan Tohjaamo-mallin valtakunnalliselle Ohjaamo-toiminnalle. Valtakunnallisesti Ohjaamo on nuorten alle 30-vuotiaiden matalan kynnyksen palvelupiste, jonka toimintamalli rakentuu monialaisesti tietoa, neuvontaa, ohjausta ja tukea tarjoavasta Ohjaamosta, eri hallinnonalojen peruspalveluista ja laajasta yhteistyöverkostosta. Toiminta...